Vauvahieronta auttoi Saiman itkuisuuteen ja vatsavaivoihin

Kesäkuussa syntynyt Saima aloitti vauvahieronnan kuuden viikon ikäisenä. Vanhemmat toivoivat hieronnasta apua Saiman itkuisuuteen ja vatsavaivoihin. Hoitoja tehtiin Saiman kohdalla kuusi kertaa kahden kuukauden aikana. Nyt Saima on 3,5 kuukauden ikäinen iloinen ja hyvävointinen vauva. Myös Saiman vanhemmat ovat hoitoon erittäin tyytyväisiä ja jopa yllättyneitä hoidon hyvästä tehosta.

Itkuisuutta ja vastavaivoja

Saiman vanhemmat ottivat yhteyttä Kotineuvola Kaareen, koska Saima oli kärsinyt voimakkaasta itkuisuudesta syntymästä alkaen. Itkuisuutta oli erityisesti iltaisin ja öisin. Saimalla oli myös vatsavaivoja. Nämä ovat yleisiä syitä perheille hakeutua Baby Balance-vauvahierontaan.

Tapasin Saiman äidin kanssa Kaaren vastaanotolla ensimmäisen kerran heinäkuussa. Aloitan vauvahieronnan aina keskustelemalla vanhempien kanssa sekä tutkimalla hierottavan lapsen. Tutkimuksen yhteydessä aloitan jo itse hierontaakin. Voit lukea lisää Baby Balance-vauvahieronnasta Kaaren aiemmasta blogista ”Vauvahieronta auttaa vauvaa monipuolisesti” sekä Balance Care-sivustolta.

Vauvahieronnan aloitus

Ensimmäisellä tapaamisella äiti kertoi Saiman kärsivän refluksioireista. Oireita olivat runsas pulauttelu, nieleskely sekä hikka. Näitä esiintyi päivittäin. Vatsantoiminta oli tiheää, vetistä kakkaa tuli lähes jokaisen ruokailun jälkeen.

Itkuisuutta Saimalla oli paljon. Äidin mukaan itkuisuus helpotti selvästi vain imetysten aikana. Iltaisin ja öisin Saima oli erityisen itkuinen ja valitteleva. Hän nukahti yöunille vasta puolen yön jälkeen ja heräsi jälleen itkuisena muutaman tunnin unien jälkeen. Vanhemmat rauhoittelivat vauvaa sylissä kantamalla ja hytkyttelemällä usean tunnin ajan joka yö. 

Keskustelun perusteella sovimme äidin kanssa Saiman D-vitamiini- ja maitohappobakteerivalmisteen vaihdosta. Päädyimme lisäksi muuttamaan äidin ruokavaliota hiukan. Hän jätti maitotuotteet kokonaan pois. Usein on hyödyllistä jättää myös muita ruoka-aineita samalla, mutta Saiman äidin kohdalla päädyimme pelkän maidon välttämiseen.

Saimaa tutkiessani havaitsin hänen kehossaan useita kireyksiä. Lantiossa, jaloissa ja käsivarsissa oli selkeää liikerajoitusta. Pallea ja vatsan alue olivat tiukkoja ja aristivat käsittelyä. Myös suun sisällä lihakset olivat kireät, mikä aiheutti kielen liikkeeseen vajautta, ja huulijänne oli tiukka. Nämä aiheuttivat suppean imuotteen. Kielijänne vaikutti normaalin mittaiselta.

Ensimmäisellä tapaamisella aloitin Saiman hoidon kokonaisvaltaisella kehon vyöhykepisteiden, hermoston, nivelten ja lihaskalvojen eli faskioiden hellävaraisella käsittelyllä Baby Balance-hoitomenetelmän mukaisesti. Ohjasin äidille myös kotijumppaa suun kireän tilanteen helpottamiseksi.

Vauvahieronta-auttoi-Saimaa

Vointi paranee jokaisen vauvahieronnan myötä

Toisen kerran tapasin Saiman noin viikon kuluttua hoidon aloituksesta. Vanhemmat olivat havainneet jo tässä lyhyessä ajassa helpotusta vauvan voinnissa. Itkuisuus oli helpottunut hiukan ja kovinta itkua ei enää ollut. Vatsan toiminta oli rauhoittunut ja myös refluksioireissa oli helpotusta. Pulauttelu oli ennallaan, mutta esimerkiksi nieleskely oli selvästi helpottunut.

Saimaa hieroessani havaitsin, että jalkojen liike oli parantunut. Äiti kertoikin, että vaipanvaihto oli helpompaa koska jalkoja sai liikuteltua selvästi aiempaa paremmin. Myös kädet liikkuivat paremmin ja vatsan alueen arkuus oli vähän helpottanut. Suun kireyksien tilanne oli parempi ja sen myötä imuote kasvanut. Perhe olikin noudattanut hyvin kotiohjeita.

Kolmas hoitokerta oli vähän yli viikon kuluttua toisesta käynnistä. Yleensä varaan kolmannen ajan viikon päähän edellisestä, mutta olin lomalla, joten välistä tuli hiukan pidempi.

Saiman vointi oli selvästi parantunut edelleen. Äiti kertoi, että pulauttelua oli yhtä usein kuin aiemminkin mutta määrät olivat pienentyneet. Kakkaaminen oli myös edelleen rauhoittunut. Itkuisuus oli päiväaikaan lähes loppunut ja Saima oli alkanut viihtyä lyhyitä hetkiä itsekseen lattialla. Tämä oli perheelle aivan uutta. Tässä kohtaa hoitoa Saima oli noin kahden kuukauden ikäinen. Itkuisuutta ja valittelua esiintyi edelleen iltaisin ja alkuyöstä.

Saiman keho oli kolmannella hoitokerralla jo hyvin vapautunut kireyksistä. Lantio oli rentoutunut ja jalkojen liike oli lähes normaalia. Myös käsissä liike oli hienosti vapautunut, vaikka Saima käsien liikuttelua eri suuntiin edelleen vähän vastustikin. Vatsan ja pallean alueella oli enää pientä kireyttä havaittavissa. Suun tilanne oli pysynyt hyvänä, enää huulijänteessä oli kireyttä.

Pientä takapakkia hoidon vaikutuksiin

Sovimme neljännen hoitokerran kahden viikon päähän edellisestä kerrasta. Tässä välissä Saiman rokotusohjelma oli aloitettu rotavirusrokotteella. Kokemukseni mukaan rokotteiden aloittaminen tuo vauvahieronnan tuomaan apuun usein pientä taantumaa. Saiman kohdalla kakkaaminen oli rokotteen jälkeen hetkellisesti muuttunut aiempaa harvemmaksi. Lisäksi ylävartalossa ja käsissä oli edellistä kertaa enemmän jäykkyyttä. Tämä on yleistä rokotusten aloituksen jälkeen.

Neljännellä hierontakerralla Saiman lantio ja jalat olivat hyvin liikkuvat eikä jäykkyyttä ollut enää havaittavissa. Hoidon vaikutukset olivat vanhempien mukaan tässä kohtaa hyvin huomattavissa iltavalittelun vähentymisenä ja nukkumaan käynnin helpottumisella. Saima oli alkanut käydä yöunille yli tuntia aiemmin kuin ennen hoitojen aloitusta.

Saiman äiti oli ottanut maidon takaisin ruokavalioonsa, eikä se ollut heti aiheuttanut muutoksia Saiman olossa.

Tapasin Saiman vauvahieronnan merkeissä viidennen kerran kahden viikon kuluttua edellisestä hoitokerrasta. Nyt äiti oli huomannut, että Saimalle olikin alkanut tulla ummetusta sen jälkeen, kun hän otti maidon takaisin ruokavalioonsa. Ohjasin jättämään maidon uudelleen pois ja seuraamaan, palaisiko kakkaaminen normaaliksi. Äiti kertoi, että refluksioireilut olivat hyvin kurissa ja illat sujuivat hyvin.

Hieronnan yhteydessä totesin, että Saiman suun tilanne oli edelleen pysynyt hyvänä lihaskireyksien ja kielen liikkeen osalta. Ylähuulen jännekin antoi huomattavasti paremmin periksi, vaikka pientä kireyttä siinä edelleen olikin. Ylävartalon tilanne oli hyvin edistynyt, samoin lantion, vatsan ja pallean alue olivat hyvässä kunnossa. Kireyttä oli tässä vaiheessa enää toisen lapaluun alueella sekä hiukan käsivarsissa.

Pysyviä tuloksia

Sovimme äidin kanssa vielä yhdestä hoitokäynnistä. Perhe halusi, että kaikki kireydet saadaan Saiman kehosta hoidettua. Tämä onkin tärkeää, sillä jäljelle jäävät kireydet saattavat lähteä heijastumaan uudestaan jo hoidetuille alueille.

Kuudennella hoitokerralla kolmen viikon kuluttua edellisestä käynnistä Saiman kakka oli taas palautunut normaaliksi, kun maito oli pysynyt pois äidin ruokavaliosta. Yöunille käyminen oli alkanut onnistua jo klo 21.

Ylähuulen jänne ei ollut enää kireä ja lapaluun alueen sekä käsivarsien kireys oli myös helpottanut. Käsien ja jalkojen liikeradat olivat normaalit.

Vanhemmat toivoivat, että jatkamme vauvahierontaa ylläpitohoitoina kuukauden välein. Tällä vanhemmat saavat varmuuden siitä, että Saiman keho pysyy jatkossakin hyvässä kunnossa.

Saima-on-vauvahieronnan-jälkeen-iloinen-ja-hyväntuulinen

”Tiedän olen riittävän hyvä äiti lapselleni”

Vanhempien ohjaaminen ja tukeminen on isossa osassa vauvahierontaa. Keskustelen hoidossa mukana olevan vanhemman kanssa ja kerron havainnoistani. Vanhemmat saavat kertoa koko hoidon ajan omista kokemuksistaan ja havainnoistaan.

Pyydän usein hoitojen lopuksi myös palautetta vauvahierontakokemuksista. Äidin antama palaute Saiman hoidosta lämmitti mieltäni kovasti.

Ennen vauvahieronnan alkua äiti koki olonsa väsyneeksi ja uupuneeksi. Vanhemmat olivat yrittäneet helpottaa Saiman oloa monin keinoin ennen hoitoja, mutta tuloksia ei ollut tullut.

Vanhemmat olivat varautuneet useampaan hoitokertaan. He olivat tyytyväisiä, kun tuloksia alkoi näkyä jo hyvin pian käyntien alettua.

Äiti koki nauttivansa vauva-arjesta yhä enemmän jokaisen hoitokerran jälkeen. Äidin kokemus riittävän hyvästä vanhemmuudesta vahvistui ja hän kertoi saaneensa ilon takaisin elämäänsä, kun Saiman vointi parani.

Haluatko lisätietoja?